Tämä blogi seuraa Rooman legionääria Titusta kolmannestakymmenennestä legioonasta vuonna 49 eKr. Hän on kenraalensa Gaius Juliuksen kanssa ylittänyt Rubiconin ja valmistautuu kohtaamaan vihollisen kenraalin Pompeian armeijan taistelukentällä. Rooma on silmien alla ajautumassa uuteen sisällissotaan: vaikka Titus on lojaali Juliukselle, hän pelkää, että koko hänen elämänsä saattelemalla konfliktikaudella voi tulla loppu Rooman tasavallalle.
Rooman tasavallan syyskausi
Myöhäinen Rooman tasavalta käytti erilaista demokratiaa kuin mitä meillä on nykyään. Vain miespuoliset Rooman kansalaiset saivat äänioikeuden ja oikeuskelpoisuuden. Yhteiskunnan alemmat luokat eivät juuri vaikuttaneet äänestään. He olivat poliittisissa asioissa riippuvaisia suojelijastaan, jonka kanssa he ylläpitivät asiakas-suojelija -suhteita. Nämä suhteet perustuivat kosmiseen vastavuoroisuuteen ja sisälsivät velvoitteita. Mitä enemmän asiakkaita suojelijalla oli, sitä enemmän kunniaa ja poliittista vaikutusvaltaa hän saattoi käyttää. Samalla oli häpeä suojelijalle, jos hän antoi asiakkaittensa elää köyhyydessä. Hän suojeli heitä oikeudellisissa riitatapuksissa ja toimi pankkina. Tämä asiakas-suojelija -suhde oli sitoutumaton ja molemmat osapuolet saattoivat lopettaa yhteistyön.
Myöhäisen Rooman tasavallan historian aikana legioona oli tärkeässä poliittisessa roolissa. Armeijan ammatillistumisen vuoksi kampanjat jattuivat pidempään ja legionaarit olivat elinkeinossaan riippuvaisia palkkastaan ja sotasaaliista, jonka he saivat kenraaliltaan. Tämän seurauksena he olivat lojaleja yksittäisille armeijan johtajille, joita he pitivät suojelijoinaan. He eivät kuitenkaan olleet erityisen lojaleja Rooman senaatille.
Myöhäisessä tasavallassa oli ollut sarja poliittisia konflikteja kahden (yksinkertaisuuden vuoksi) eri poliittisen ryhmän välillä: populares, jotka kannattivat maareformia ja plebeijien sekä proletariaatin laajempaa poliittista osallistumista, tai aristokraattinen optimates, jotka vastustivat sitä. Sisällissodat päättyivät optimates-kenraalin Sullan terrori-hallinnon myötä vuosina 82-80 eKr. Hän saattoi armeijallaan itsensä diktaattoriksi ja hallitsisi kahden vuoden ajan veristen proscriptiotensa kautta massiivisesti poliittisia vastustajiaan ja takavarikoi heidän omaisuutensa itselleen ja liittolaisilleen. Hän myös teki laajoja poliittisia uudistuksia, jotka rajoittivat (väkivalloin ja ilman väkivaltaa) tribunaalit voimakkaasti. Hallituksen valtatasapaino siirtyi lähes kokonaan aristokratialle.
Tämän vuoksi hänen kuolemansa jälkeen pelättiin suuresti, että legioonan johtaja, joka olisi toinen Sullan kaltainen demagoogi, voisi muodostaa uhan Roomalle. Seuraavina vuosina senatti tunnusti tämän ja Rooman kuvernööriltä kiellettiin jättää maakuntansa legioonitta. Myös Rooman armeijan johtajille oli ankarasti kielletty saapua Italiaan mobilisoidulla sotajoukolla: triumppaaliskulkueita varten kaupungissa legioonan piti ensin virallisesti purkaa.
Julius Caesar ja ensimmäinen triumviratus
Taistelu optimates-välirikko popularesin kanssa oli täysin pysähtynyt Sullan verisen hallinnon vuoksi. Sympatiat jäivät kuitenkin voimaan ja vuonna 70 eKr. Gnaeus Pompeius ja Marcus Licinius Crassus, tasavallan kaksi vaikutusvaltaisinta kenraalia, valittiin yhdessä konsuliksi kumoamaan Sullan ankariat rajoitukset tribunaalia vastaan ja antamaan kansalle enemmän äänivaltaa politiikassa. Nuori poliitikko Gaius Julius Caesar oli tullut erittäin suosituksi kansan keskuudessa, koska hän oli hyvin antelias asiakkaita kohtaan, kannatti avoimesti entisten populares-kannattajien oikeuksia ja hänen poliittisten kannanottojen vuoksi oli jopa joutunut pakenemaan Sullan kostoa. Diktaattorin kuoleman jälkeen Caesar oli yksi Rooman vaikutusvaltaisimmista poliitikoista ja oli vuosien 60 ja 50 eKr. osana kolmikantaa itsensä, Pompeian ja Crassuksen kanssa. Tämän seurauksena hänet valittiin konsuliksi ja prokonsaaliksi Alppien tämäpuoleiselle Gallalle, missä hän saavutti suuria voittoja.
Galliassa Caesar sotii Gallian heimojen kanssa Rooman rajojen suojelemiseksi. Tämä rajakonflikt kuitenkin karkasi suureksi valloitussodaksi, mikä antoi Caesarille paljon menestystä ja kunniaa. Caesarin legioona olivat koko tasavallan parhaiten koulutettu ja täysin loialeja hänelle. Monet hänen legionaarista tulivat perheistä, jotka olivat palvelleet Mariuksen alla. Näiden tekijöiden vuoksi syntyi suuri pelko senaatissa, että hän seuraisi Sullaa demogogiksi. Vuonna 56 eKr. Crassus kaatui sodassaan partialaisjohteita vastaan Syyriassa ja triumviratus päättyi.
Rooma oli muuttuneet Caesarin poissaolon aikana poliittiseksi ruutikellareiksi ja väkivalta räjähti säännöllisesti kaduilla. Pompeius sai erityiset valtuudet, joilla hän sääteli tämä jyvänsaanti ja piti kaduilla olevan terrori hallinnassa: samalla hän siirtyi optimatesten puolelle ja yritti itseänsä ottaa vallan. Caesarin menestyksen seurauksena Pompeius ja optimaatit päättivät vuoden 50 eKr. lopulla yhdessä kaataa suositun kenraalin; he julistivat hänet tasavallan pettäjäksi ja vaativat häntä irtisanomaan armeijansa. Caesar pani kaiken peliin ja aiheutti perustuslain kriisin seuraavana vuonna poistumalla provinssista Galliasta ja ylittäessään pienen joeen Rubiconin (Gallian ja Italian välinen Rooman raja) kohti Roomaa. Noppa oli heitetty ja Rooma ajautui jälleen sarjaan sisällissotia lyhyen rauhan jaksoon jälkeen.
Caesarin sisällissota
Vaikka senatti kääntyi häntä vastaan, Caesar onnistui vuonna 49 eKr. valloittamaan koko Italian vähäisellä vastustuksella. Muutamien pienten piiritysten jälkeen, jotka päättyivät antautumiseen, Caesarin marssi alueen halki sujui sileästi. Caesarin legioona otettiin vastaan avosylin väestön toimesta eivätkä osoittaneet merkkejä valloitettujen alueiden ryöstämisestä. Tämän vuoksi heitä pidettiin "vapaajiina" ja monet Pompeian ja optimaattien kannattajat alkoi loikata. Caesarin armollisuus ei kuitenkaan ollut rajaton - niin hän tasasi Massalian (nyt ranskalainen Marseille) maahan vuonna 48 eKr., koska se oli kääntynyt häntä vastaan.
Samaan aikaan Pompeius oli paennut: ensin Etelä-Italiaan, sitten Balkanille. Caesar ajoi häntä takaa ja uskoutui ylityksen vuonna 48 eKr. Kaupungin Dyrrhachiumin lähellä Pompeius oli lähes onnistunut hänet lyömään, mutta Caesar pääsi juuri ja juuri pois. Hänen uskolliset legionansa pystyivät uudelleenryhmittäytymään ja tuhoivat Pompeian armeijan Kreikan kaupungin Pharsalusin lähellä. Pompeius pakeni Egyptiin, missä Ptolemaeus XIII -kuningas murhasi hänet.
Caesar ei kuitenkaan ollut vielä valmis idässä. Seuraavana vuonna hän käytti hyväkseen Egyptin valtaisinsodan levottomuutta murhattaakseen edellä mainittua Ptolemaeus XIII:a ja asettaakseen sisarensa Kleopatran takaisin valtaistuimelle Rooman vasallivaltioiden ruhtinaisena, juutalaisen kuninkaan Antipateruksen avulla. Kun tämä onnistui, hän valloitti kuningaskuntaa Pontusta Pienessä-Aasiassa uusien liittolaisensa avulla. Caesar palasi sinä vuonna Roomaan, määrättiin diktaattoriksi ja lopetti 46 ja 45 eKr. Pompeian armeijan jäännökset, jotka olivat paenneet Pohjois-Afrikkaan ja Iberiaan. Näillä viimeisillä kampanjoilla optimaatit lyötiin lopullisesti ja populares Caesarin johdolla voittivat sisällissodan.
Caesar otettiin Roomassa vastaan sankariksi vuonna 45 eKr. Huolimatta hänen kovasta sotilaallisesta toiminnastaan, hän oli hyvin armollinen vastustajiaan kohtaan: monet heistä saivat säilyttää asemansa senaatteissa. Tämä armollisuus oli kuitenkin myös hänen kuolemansa, kun hän alkoi yhä enemmän käyttäytyä kuninkaan tavoin. Vuonna 44 eKr. hänet nimitettiin diktaattoriksi elämän ajaksi, mutta hänen hallintokautensa ei kestänyt kauan. Maaliskuun iduksissa sinä vuonna hänet murhattiin senaattiin salahankkeen seurauksena, johon kuuluivat senaaattorit, joihin kuuluu nuori Markus Junius Brutus, jonka hän oli kasvattanut pojanaan, senaatin lattialla. Näin hänen hallintokautensa päättyi verisesti ja Rooma ajautuisi uuteen sisällissot
